sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valkoinen huippulöytö!

Ja Kartellilla mennään näköjään taas.

Olen ollut ihan varma, että tulen hankkimaan Kartellin Jolly-pikkupöydän läpinäkyvänä versiona. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin kun selailin Stockmannin verkkokauppaa.

Rakastan sisustuksessa valkoisen ja läpinäkyvän yhdistelmää. Läpinäkyvät kalusteet tekevät tilaan ilmavuuden ja raikkauden tuntua. Olinkin suunnitellut eteiskalustukseen läpinäkyvää Jolly-pöytää, jonka päällä voisi säilyttää muun muassa tulleita posteja ja avaimia. Sen pariksi sopisi joku hieman jykevämpi tuoli.

Muutama klikkaus ja suunnitelmat kääntyivät päälaelleen. Sain valkoisen Jolly-pöydän niin loistavaan hintaan, että pakkohan se oli ostoskoriin napata.

Alkuperäinen kuva täältä.

Tämän hankinnan myötä myös tuolihaaveet muuttuivat, mutta se on toinen tarina se. Lisäksi pitäisi keksiä joku kiva kippo tuohon pöydälle, jossa erinäisiä tavaroita olisi hyvä säilyttää.

Onkos teillä Jolly-pöytä tai haaveiletteko sellaisesta?

tiistai 10. helmikuuta 2015

Kevään pastellisävyt

Kun kevät alkaa lähestyä, alkaa silmiin osua erilaiset pastellisävyiset vaatteet ja asusteet. Kävinkin Nelly.com:sta poimimassa kollaasiin kivoja pastelliunelmia, olkaa hyvät:


Itse voisin ottaa näistä minkä vaan. Varsinkin kun Tiger of Swedenin clutch houkuttelee aika pahasti..

1. Makeupstoren Hero-sävyn luomiväri täältä
2. Opin My Dogslet is a Hybrid -sävyn kynsilakka täältä
3. Veromodan persikkainen mekko täältä
4. NLY One -merkkinen mintunvärinen mekko täältä
5. Jacquel de Yong vaaleanpunainen neulemekko täältä
6. Tiger of Sweden Angelico-laukku täältä
7. Pieces monisävyinen huivi täältä

lauantai 7. helmikuuta 2015

Hay Heet tarjouksessa

Paljon on näkynyt Hay:n Hee-tuoleja erinäisissä blogeissa. Miksipä ei, sillä kyseessä on ajaton, monikäyttöinen ja monenlaiseen sisustukseen sopiva katseenvangitsija. Tuolistahan on saatavilla normaalin version lisäksi sekä nojatuoli- että baarijakkaramallit.

Alkuperäinen kuva täältä.

Itsekin olen Hee:stä unelmoinut, mutta vielä ei ole sen aika.. Ajattelin kuitenkin vinkata hyvästä tarjouksesta Seitashopissa, josta beigenvärisen nojatuolimallisen Hee-tuolin voi klikkailla kotiinsa hintaan 150,00 euroa (normaalisti 221,00 euroa). Finnish Design Shopista löytyy myös rust- ja army-värisiä tuoleja hyvillä tarjoushinnoilla (tarjolla kaikkia kolmea mallia).

Aika hyviä tarjouksia sanoisin.

Odottavan aika on pitkä

Tarina on varmasti tuttu monelle suomalaiselle nuorelle. Opiskelijakoti sisustettuna sekalaisilla tavaroilla, yhteenmuutto sen paremman puoliskon kanssa ja unelmointi siitä ihkaomasta asunnosta, "sitten kun...".

Lopputuloksena sekalainen sisustussoppa, joka ei miellytä omaa sisustussilmää. Se oma koti odottaa vielä, mutta nyt tarkoituksena on tehdä pikku hiljaa hankintoja, jotka piristävät elämää vanhassa asunnossa ja ovat niin monikäyttöisiä, että taatusti löytävät paikkansa uudesta asunnosta sitten kun sen aika on.

Yksi pitkäaikaisista himotuksista on Kartellin Componibili, joka on tyylikäs ja erityisesti sen valttikorttina on monikäyttöisyys. Eipä ole huonetta, johon Componibili ei sopisi ja jossa sille ei olisi käyttöä.

Alkuperäinen kuva täältä.

Toimii niin olohuoneessa apupöytänä, eteisessä asusteiden säilyttämisessä, vessassa lisätilana, keittiössä pientavaran säilyttimenä kuin makuuhuoneessa yöpöytänä. Monipuolinen kuin mikä! Itse en ole vielä varma, mistä Componibili paikkansa löytää..
Alkuperäiset kuvat täältä, täältä, täältä ja täältä.

Ehkäpä täydellinen hankinta blogin ajatusmaailman mukaisesti - siksipä tällainen onkin matkalla minun kotiini, valkoisena klassikkovärinä tottakai. <3 Säilyköön tuo harmaa versio vielä himotuksena.

Vai mitä tuumaatte? Minne huoneeseen haluaisit Componibilin laittaa?

Ps. Tällä hetkellä Componibilin saa kotiutettua Vepsäläisestä hintaan 99,00 eur.